Taiderintama

Mulla on ollut vähän huono kausi piirtelemisen suhteen, sillä vaikka intoa löytyisi, inspiraatio ja kärsivällisyys ovat kadoksissa. Lisäksi haluaisin ostaa isompaa paperia, sillä olen päättänyt alkaa harjoitella vaatteiden piirtämistä. Isommat paperit siksi, että en mitä pienemmät kasvot, sitä huonommin mä ne osaan piirtää.

Pari päivää sitten turhauduin ja teippasin kaksi aanelosta yhteen. Teippikohta ei ole mitään maailman kauneinta katsottavaa, mutta ainakin sain isomman paperin. Vaatteiden piirtämistä kun oli tarkoitukseni harjoitella, mikäs muukaan on parempaa harjoitusta kuin ryöhelöinen pitsimekko? Ei mikään, sillä ne rypyt ja taitokset vaatteissa se vaikea osa-alue juuri on. Ei puhuta tässä mun pelottavista pakkomielteistä, joita tämäkin kuva taas taitaa sisältää.

Sanoinko muuten jo, että se skanneri olisi erittäin tarpeellinen?

Tämän piirsin ehkä viikko sitten, mutta joku tässä kuvassa mättää sen verran, etten ole halunnut tätä ihan joka paikassa esitellä. Jos jotain hyvää pitää sanoa niin voin kertoa, että olen aina ylpeä noista rastoista ja hiuksista yleensäkin, sillä jaksoin kerrankin käyttää niihin kunnolla aikaa.

Viimeisen kuvan vasemmasta yläreunasta voi paikantaa pienen palan uusimmasta luonnoksestani ja sen sanon, että toi puinen maalitahrojen kuorruttama asia ei ole pöytä, se on alusta jonka päällä piirrän. Oikeasti se on taulun takalevy, mutta se toimii. Kerroin tämän ihan vaan siksi, ettei kukaan erehdy luulemaan, että pöytäni ovat täynnä lyijykynää. Tai no, yksi niistä taitaa olla.

Piirrustustilanteen päivittäminen on mulle nykyään aika epämieluisaa hommaa. Ennen olin innoissani esittelemässä kaikille jokaista valmistunutta kuvaa, mutta mitä enemmän mä tässä hommassa kehityn, sitä itsekriittisempi musta tulee. Tiedän uusimpia piirroksia katsoessa, että olen edistynyt paljonkin, mutta heittäydyn silti rasittavaksi pilkunviilaajaksi ja etsin tahallani epäkohtia. On se elämä vaikeaa aikaa, hah.